Hirviä ikävä!

Ennenkuin muutimme takaisin kotipaikkakuntaani Jämsään, asuimme 6 vuotta Kemissä. Kemistä oli huonommat ennekkokäsitykset miksi ne sitten osoittautuivat.
Viihdyin erinomaisesti siellä. Minulla oli mukava työ, kaunis koti mukavien naapureiden ympäröimänä ja olin jo Norjan vuosinamme oppinut nauttimaan siitä meren rannalla asumisen karuudesta ja voimasta. Kutsu kuitenkin kävi Jämsään ja Himokselle ja teimme perheenä taas yhden ison "hypyn" uusiin kuviohin.
Muutosta on nyt reilu kolme vuotta. Siitä asti ollaan luotu yritystämme ja elomme ollut varsin hektistä. Aikaa Kemin visiteeille ollut varsin huonosti.
Nyt pääsin kuitenkin pariksi päiväksi tänne Perämeren rannalle. Tänään kotiin takaisin.
Eilen kävin neuvotteluja riistantoimittajien kanssa ensi kauden tuotteista-samoin käytin aikaa uusien matkamuistotuotteiden hankintaan. Illat kyläilyä ja kavereiden kovasti kaurapuuroa syöneiden lasten hujahtamista ihmetellessä.
Nyt kun odotan kyytiä rautatieasemalle ja katselen ulos ikkunasta, tunnen haikeutta. Haikeutta siitä ajasta kun asuimme täällä ja lapset oli ihan pieniä-haikeutta kun kävimme tuossa laavulla aina sunnuntaisin paistamassa makkaraa, haikeutta siitä kun Joukon kanssa sydäntalvet pilkittiin meren jäällä ja vedeltiin uskomattoman kokoisia mateen möhkäleitä jäälle ja ennenkaikkea haikeutta näihin tänne jääneisiin rakkaisiin ystäviin joita enään tavataan liian harvoin.
Samalla tajuan että mulla on hirveä ikävä-ja niinkuin täällä sanotaan"hirviä ikävä". Kiire on jo kotiin-omiin ympyröihin. Kiire ottamaan nuorimmainen vastaan koulusta, kiire poimimaan sieniä hirville, kiire juomaan iso kuppi kahvi pirtissä ja ottaa pitkät henkoset sisään juurieni "spirittiä", vanhan hirsitalon ilmaa.
Kummallista tämä elämä-joskus toivon että en olisi asunut koskaan pois Jämsästä, ihan vain siksi ettei tarvitsisi ikävöidä ja kaivata niin paljon. Samalla tajuan että jos en olisi ollut muualla niin pitkään -en ehkä osaisi arvostaa kotiseutuani ja sitä kaikkea arvokasta missä sain lapsuuteni ja nuoruuteni varttua.
Tällaista syväpohdintaa tällä kertaa...