Musta on tullut sienihullu!

Alan ymmärtämään tuota meidän miesväkeä pikkuhiljaa. Mikä on se mahtava tunne kun löytää metsästä kirkkaana kirkuvan keltaisen kanttarelli"pellon" tai hokaa sammalikon seasta tajuttoman rykelmän mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Minusta tuli saalistaja-sienien saalistaja. Olen ollut sitä aina, mutta tää syksynä kun sieniä on ollut niin hurjasti tarjolla on lajiin ollut helppo hullaantua. Aina tulee kopat täyteen-tyhjiä ei reissuja ei tunneta. Parasta on kun saan mukaan jonkun ystävän tai lapset. Sasha-koira on mukana automaattisesti!
Hyvä juttu muuten se etä meidän lapset osaa kulkea metsässä. Pikku-Kallekin sujuvasti kompuroimatta kulkee metsässä-ei jää jälkeen ja tunnistaa kasveja ja eläimiä.
Eilen nähtiin kaksi nuorta naarashirveä-samanlaisia kuin meidän Laila. Uteliaana katselivat meitä ja kun tuijotuksen jälkeen sanoin terve-pötkivät kaunottaret pakoon.
Kesä olikin taas Hirvikartanolla aikamoista. Innostuttiin vaihteeksi rakentamaan. Laajennettiin meidän aitta/liiterirakennusta parkkipaikan laitaan saakka. Hyvä tuli, mutta siinähän se kesä meni.
Juuri ennen koulujen alkua ehdittiin käymään kokoperheenä Ahvenamaalla autoreissulla. Edellisestä vierailusta olikin minulla kulunut 34 vuotta.
Kesä on meille myös ankaraa kerppujen keräämisaikaa. Suurimman osan lehtikerpuista toimittaa meille rilaiset yksityiset henkilöt tai yhdistykset. meidän homma on sitten huolehtia että kerput suolaamisen jälkeen kuivuu riittävät tuulettuvassa paikassa. Ensi talveksi on hyvät varastot taas. Viime vuonna onneksi kevät tuli ajoissa ja tuoreruokinta alkoi varhain.
Kesällä kävi taas kiitettävästi vieraita. Juuri niitä ihmisiä joita valitettavasti ei tapaa välttämättä edes joka vuosi.
Ihailimme Päijänteen horosonttiin laskevaa kesäyötä ja paransimme maailmaa ja olimme sosiaalisia ihmisiä-eikä työkoneita...
Luin edellisen blogitekstini ja tuppasi hymyilyttämään jossa kehuskelin että vasa on nyt tunnistettu tytöksi. Juupa juu-se onkin poika... Liekö meidän Suvilla nyt identiteettikriisi kun aloimmekin puhutella hänä kesken kaiken Tapaniksi...
Keskikesällä meidän Paavo esikoinen sai suuria uutisia ja pääsi kiihkeästi haluamaansa koulutukseen.
Paavo muutta Paimioon marraskuussa opiskelemaan eläintarha eläinten hoitoa ja hoidon suunnittelua.
Mulla jo nyt kamala ahistus. Tulen kaipaamaan Paavoa ihan järjettömästi. Tiedetään tiedetään. Paavo on jo aikuinen ja pitää päästää mamman irti. Mutta me olemme olleet aina hyvä aisapari esim. töissä. Luotan Paten arviointikykyyn monessa asiassa ja olen hänestä tavattoman ylpeä.

Keväjuhlaa

Tänä viikonloppuna alkaa kesäloma meidän lapsilla. Se tarkoittaa sitä että ravistelen puolenpäivän aikaan sänkyjen päätyjä ja toivottelen tervetulleeksi aamiaiselle...
Hirvikartanolla on tapahtunut taas paljon.
Toukokuun alussa uusi vasavauva näki päivänvalon. Virkeä vauveli karkasi äitinsä valvovan silmän alta poikien puolelle ja sieltä häntä palautettaessa Paavo havaitsi vauvelin olevan tytöntyllerö.
Annikin tyyneys tällä kertaa äitiyteen on mukavaa katsottavaa-Annikki on niin ylevä. Hoitaa ja valvoo-tietää olevansa huipulla juuri nyt!
Itse kartanolla on aloitettu kevätsiivoukset. herraisä kuinka hirsien ja vuoliaisten päälle onkaan kertynyt pölyä! Sellaista on puulämmittäminen. Mutta joka huone ollaan käyty kerta kerralta läpi ja siivottavaa jäi vielä lukiolaisellemmekin.
Tämä aika on jotenkin innostavaa!
Ensin sesongin jälkeen meillä levätään Pistän lapset aamulla kouluun ja käyn uudestaan nukkumaan-tätä noin viikko jonka jälkeeen käyn kylässä. Tapaan niitä ihmisiä joille ei yksinkertaisesti ole jäänyt talvella aikaa. Tunnustan-olen kyläluuta ja olisin sitä enemmänkin jos työni antaisi sille mahdollisuutta.
Tähän aikaan on myös mukava suunnitella asioita ensi kaudelle-miettiä virheitä joita pitää oikaista ja muistella talven kohokohtia.
Jaahas-taitaa olla paras mennä tuutilullaamaan-huomenna ankaraa leipomista jämsäläisiin lakkiaisiin!

Elukkamaista

Olimme Joukon kanssa tällä viikolla Suomen eläintarhaydistyksen kokouksessa. Se on pieni ja valikoitu porukka jossa pohditaan eläintarhojen nykytilanetta, annetaan tietoa uusista pykälistä ja asetuksista sekä tarhaajat jakavat kokemuksiaan ja kuulumisiaan oppien toinen toisiltaan. Samalla se toimii myös vertaistukena.

Jostain syystä viime vuonna ovat eläintarhat joutuneet ikäväkseen raportoimaan lievät notkahdukset kävijämäärissä. Tämä ilmiö koski kaikkia pohjoismaita.

Syitä tähän pohdittiin monestakin vinkkelistä. Yksi sellainen oli viime kesän kuumuus. Se verotti kävijöitä. Yksi tarha ilmoitti havainneensa selvän pudotuksenksen uuden kauppakeskuksen avaamisen jälkeen. Hmmm-mitä tämä kertookaan nykyihmisestä. Enpä taida jatkaa ajattelua vaan yritän mennä puksuttaa eteenpäin omaa tahtiani.

Oikeesti

Taas on kulunut luokattoman kauan edellisistä blogi"tuumailuista". Tähän vaaditaan aina näköjään jokin "herätys".
Tällä kertaa minut herätti asiakkaan suusta tullut kommentti.
perhe saapui pirttiin ja asettuivat taloksi, ruokalistojaan tutkailtuansa- tuumasi perheen noin 10 v. tytär vanhemmilleen että, ompa mahtava paikka-tää on OIKEESTI vanha talo.
Nimenomaan! Niin paljon me nykyään tuunataan kaikkea muistuttamaan jotain muuta mitä se oikeasti on. Niinhän minä itsekin teen... tuunaan esim. naamani etten näyttäisi niiiin nelikymppiseltä tai ajoittain niiiiiiin väsyneeltä. Tai kun vieraat ilmoittavat olevansa kohta oven takana tuunaan suorastaan hurrikaanin lailla kotimme näyttämään seesteisyyden tyyssijältä...(paras ettei avaa kuitenkaan kaapinovia...)
Mutta palatakseni tuon pikkutytön lausahdukseen. Olin niin ylpeä taas jälleen kerran pirtistämme ja siitä kaikesta mitä ollaan säilytetty ja palautettu. Sen huomaa jokainen- talo ja miljöö on OIKEESTI vanha ja ehdottoman aito. Se luo tässä muuttuvassa maailmassa pysyvyyden tuntua ja asettaa vähemmän vaatimuksia vierailijalleen.