Joulun taikaa

Vielä huomenna Himoksen jouluvieraille mökkiruokatoimitukset ja sitten alkaa meidän oma joulunvietto.
Käydään Miekkainpetäjän hautausmaalla ja hiljennytään. Sen jälkeen superkosteisiin löylyihin ja kesämuistoina vihdotaan toisemme Onnin tekemillä vastoilla. Matti-Esko ja Annikki olisivat varmaan ne mielihyvin popsineet suihinsa...
Olen tänään jo tehnyt meille juhlakattauksen pirttiin. Ne ihanat Aarikan hirviservettirenkaat ja tärkätyt kangasservetit joiden kulmaan kirjottu P(=Partio).
Mutta mitä syödäänkään ravintoloitsijan perheessä aattoiltana! Voitte vain kuvitella kun viimeiset kaksi kuukautta olemme valmistaneet pikkujouluja alkaa olemaan kyllästysmisaste aika korkealla nimenomaan perinteiseen jouluruokaan. Viime vuonna meillä oli Tex Mexiä... Tänä vuonna jotain sellaista taas, mutta sen verran jouluruokaperinnettä että kokeilemme bataattilaatikkoa kalkkunan kaverina. Sille ehdoton kastike on aina Cumberland. Cumberlandin kastike oli aikoinaan ravintolakoulussa minun näyttökokeessa-en unohda sen reseptiä koskaan... Kalaihmisinä kaikki kylmät kalat ovat suurta herkkuamme sekä mädit ja saaristolaisleipä-nam. Aion uutuutena friteerata meille Thaimaalaisella reseptillä jättikatkaravun pyrstöjä.
Sen jälkeen kun pukki on vieraillut vetäydymme me aikuiset tutkimaan lasten lahjoja ja tarottimelta löytyy joka vuosi liian monipuolinen juustotarjotin....
Niin -meidän joulumme- tänä vuonna se on suurinpiirtein samantuntuinen kuin viime vuonna. Viime vuonna juuri joulun alla saapuivat ensimmäiset hirvet tarhaamme. Jouko ja Paavo kävivät maanataina hakemassa Ähtäristä uuden hirven. Ihana tyttö-tosin aika tuhti sellainen... Painaa 30 kg enenmmän kuin muu porukkamme tuon ikäisenä-taitaa olla sellainen "mallia maatalonemäntä..."
Joulunaika meneekin meillä tutustuessa uuteen perheenjäseneen-nimikin taitaa olla jo päätetty. Pysytään iskelmätähti linjassa-tämä olkoon Eini.
Tänä vuonna osaamme ottaa kuitenkin kaiken jotenkin rennommin. On jo vuoden kokemus uudesta ravintolasta-väkeä palkattu joukkoon lisää ja hirvistäkin jo kokemusta.
Nyt on aikaa tavata rakkaita ja ystäviä. Ulkoilla ja käydä vaikka Himoksen rinteillä.
Ravintola avaa taas ovensa 30.12. ja saamme varmaankin taas paljon venäläisiä vieraita.
Toivotan blogin lukijoille rauhallista Joulun aikaa ja avoimuutta kohdata Uuden vuoden tuomat haasteet.
Käyn vielä asettamassa seinälle ne lasten tekemät joulukoristeet ja piirustukset-joita ilman vaan joulu ei tunnu millään tulevan.
Sain 17 vuotta sitten jouluna ensimmäisen lapseni Paavon kotiin pääsin vauvan kanssa omana syntymäpäivänäni-ehkä juuri tästä syystä meissä Paavon kanssa on extra-annos Jouluntaikaa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Juuri tänään koen suurta iloa siitä-siitä että me olemme vapaita päättämään omista asioistamme. Meillä vapaus omiin mielipiteisiin, vapaus tulla ja mennä, mahdollisuus opiskella, mahdollisuus terveydenhoitoon, mahdollisuus hyvin moneen asiaan joista monet muut kansat eivät edes osaa haaveilla.
Minun ikäisille itsenäisyys on itsestäänselvyys. Herkästi sorrumme turhan valitukseen, itseni mukaan lukien.
Säpsähdän pyyhkiessäni pölyjä Itsenäisyysjulistuksen kehyksistä. Se on kunniapaikalla Hirvikartanon pirtissä ja muistuttaa minua taas siitä miten kova hinta tällä minun vapaudellani on aikanaan ollut.

Talvi tekee tuloaan

Viime viikko oli koululaisilla syyslomaa. Siis saimme kaikki "Partiolaiset" mukaan talkoilemaan halkoja. Pirtin uuni tuntuu olevan pakkasella armoton kita.
Vanhin poikamme osoitti varsin miehekästä otetta halkoprojetiimme. Nelisenkymmentä mottia tuli pinoihin valmista jälkeä. Sunnuntai-iltana pressutimme pinoja Joukon kanssa, lopuksi vielä haravoimme kaikki puusavotasta tulleet risut ja roskat nuotioon. Annikki ja Matti-Eskokin tulivat seuraksemme tulta tuijottelemaan. Siinä hetkessä oli sitä arjen onnea. Onnen tunnetta siitä että jopa takapihalle voisi tuoda nyt turistiryhmän, ilman selittelyjä että on tässä nyt ollut kiirettä....
Onnen tunnetta siitä, että tämän siisteyden sekä "lämpöenergia- lähde pinojen" aikaan sai tiimi-Partion perheen tiimi.
Siihen osallistui koko perhe-tavalla tai toisella. Se sai aikaan tunteen tästä jatkumosta. Katselin Joukoa sivusta kuinka hän asetteli pinojenaluspuut paikoileen. Neuvoi nuorimmaista kuinka tuohi lähtee helpoiten irti.
Palasin ajassa kolmekymmentä vuotta taaksepäin- näin juuri minunkin isäni neuvoi minua ja veljiäni. Pirtissä ja kamareissa lämmintä riitti.
Melkein kuin yhdestä suusta tuumasimme Joukon kanssa että, nyt saa talvi meidän puolesta tulla. Aamulla maata peitti valkea vaippa.

Rakkautta ilmassa

Nyt se on alkanut! Se kun kaksi "teiniä" herää hormoniensa hyrräämiseen ja alkavat toimimaan luontonsa mukaisesti.
Annikki on jo reilun viikon ajan lähettänyt Masalle "tekstareilta", pissaamalla Masan turvan edessä. Masa nuuskii ja maiskuttelee viestiä innokkaasti. Äklön näköistä puuhaa...
Annikki on kuin Sheban kuningatar-ylvään tietoinen omasta viehkeydestään ja tarpeellisuudesta hirvien elon ketjussa.
Matti-Esko otti aamulla katajanoksan hampaisiinsa ja puski ensimmäisillä sarvilla kuusia. Vilkaisten välillä että huomaako Ansku nyt varmasti miten voimakas ja pystyvä olen. Ja huomaahan se Annikki-ihaillen katsoo ylkäänsä ja antaa vielä odotuttaa hetkisen ennen kuin vetäytyivät kahdestaan kuusten suojaan.

Vielä on kesää jäljellä...

... mutta aika vähän. Jouko kävi taas tänään hakemassa uuden pajukuorman-eiliset olivat jo aivan kellastuneita.
Kyllä pajut maistuivat entiseen malliin, mutta lehti on jo selvästi karkeampaa-jotenkin puumaisempaa-ravinteetkin varmaankin jo pienempänä. Olemme lisänneet väkirehun määrää hieman.
Matti-Esko "keloo" sarviaan. Oli se hurjan näköinen poika viime viikolla kun se sarvien hankaus alkoi. Matti kolisteli kutisevia sarviaan tasan kaikkialle-mieluisin paikka oli ruokintakatoksen parrut.
Hankauksen seurauksena Matti -Eskon sarvista roikkui verisiä nahanriekaleita. Niistä herkempi matkailija olisi saattanut kauhistua.
Niimpä sitten Jouko avitti Masaa, tyttäremme avustamana ja leikkasivat riekaleet pois. Kutinakin näyttää jo hellittävän.
Matti-Esko on selvästi ylpeä sarvistaan. Ovathan ne ehdoton miehuuden mittari. Ja kun on vielä kyseessä ensimmäiset sarvet -saa asia sitäkin suuremmat mittasuhteet. Voisin verrata tilanetta murrosikäisen nuorukaisen ensimmäisiin parranhaiveniin.
Myös Annikki osoittaa aikuistumisen piirteitä. Aina niin hiljainen tytteli, onkin puhjennut "puhumaan". Matalia ynähdyksiä ja pärskähtelyjä tämän tästä.
Tilanne vaikuttaa näin ihmisen näkökulmasta siltä että tässäkin asiassa on "tytöt" edellä.
Annikki yrittää selvästi kutsua Masaa lemmenleikkeihin-kun samanikäinen poika ei tunnu ymmärtävän oikein mistä nyt on kysymys...
Saa nähdä missä vaiheessa se luonto ajaa tikanpojan puuhun...

Hirviä ikävä!

Ennenkuin muutimme takaisin kotipaikkakuntaani Jämsään, asuimme 6 vuotta Kemissä. Kemistä oli huonommat ennekkokäsitykset miksi ne sitten osoittautuivat.
Viihdyin erinomaisesti siellä. Minulla oli mukava työ, kaunis koti mukavien naapureiden ympäröimänä ja olin jo Norjan vuosinamme oppinut nauttimaan siitä meren rannalla asumisen karuudesta ja voimasta. Kutsu kuitenkin kävi Jämsään ja Himokselle ja teimme perheenä taas yhden ison "hypyn" uusiin kuviohin.
Muutosta on nyt reilu kolme vuotta. Siitä asti ollaan luotu yritystämme ja elomme ollut varsin hektistä. Aikaa Kemin visiteeille ollut varsin huonosti.
Nyt pääsin kuitenkin pariksi päiväksi tänne Perämeren rannalle. Tänään kotiin takaisin.
Eilen kävin neuvotteluja riistantoimittajien kanssa ensi kauden tuotteista-samoin käytin aikaa uusien matkamuistotuotteiden hankintaan. Illat kyläilyä ja kavereiden kovasti kaurapuuroa syöneiden lasten hujahtamista ihmetellessä.
Nyt kun odotan kyytiä rautatieasemalle ja katselen ulos ikkunasta, tunnen haikeutta. Haikeutta siitä ajasta kun asuimme täällä ja lapset oli ihan pieniä-haikeutta kun kävimme tuossa laavulla aina sunnuntaisin paistamassa makkaraa, haikeutta siitä kun Joukon kanssa sydäntalvet pilkittiin meren jäällä ja vedeltiin uskomattoman kokoisia mateen möhkäleitä jäälle ja ennenkaikkea haikeutta näihin tänne jääneisiin rakkaisiin ystäviin joita enään tavataan liian harvoin.
Samalla tajuan että mulla on hirveä ikävä-ja niinkuin täällä sanotaan"hirviä ikävä". Kiire on jo kotiin-omiin ympyröihin. Kiire ottamaan nuorimmainen vastaan koulusta, kiire poimimaan sieniä hirville, kiire juomaan iso kuppi kahvi pirtissä ja ottaa pitkät henkoset sisään juurieni "spirittiä", vanhan hirsitalon ilmaa.
Kummallista tämä elämä-joskus toivon että en olisi asunut koskaan pois Jämsästä, ihan vain siksi ettei tarvitsisi ikävöidä ja kaivata niin paljon. Samalla tajuan että jos en olisi ollut muualla niin pitkään -en ehkä osaisi arvostaa kotiseutuani ja sitä kaikkea arvokasta missä sain lapsuuteni ja nuoruuteni varttua.
Tällaista syväpohdintaa tällä kertaa...

Hirvitarha

Minulle kohdistettu peruskysymys on että, mistä ihmeestä te saitte idean perustaa Hirvitarhan. Siinähän kävi niin että kun Heinäselän rakennustyöt oli jo aloitettu ravintolaksi-niin meidät Himos-yrittäjät pakattiin linja-autoon ja "kyörättiin" länteen. Ruotsinmaalle, Åren-laskettelukeskukseen tutustumaan.
Bussikuski huitoi pimeään umpimehtään ja kuulutti mikkiin että, tuolla se on jännä paikka. Siellä on tarhassa kesyjä hirviä joita voi käydä silittelemässä ja joskus emäntä jopa lypsää niitä.
Nauratti koko ajatus. Että HIRVIÄ. Omat kokemukset hirvistä olivat aina olleet sellaisia ettei ollut oikein mitään muuta positiivista sanottavaa, kuin että, hyvää on lautasella....
Keräiin hotellin aulasta esitteitä-oltiinhan tultu kunnolla "pensmarkkaamaan" varsin mallikelpoista vapaa-ajan keskusta. Ja taas tuli se hirvitarha vastaan. Aloin ahmia kaikkea tietoa ko. yrityksestä. Se tuntui iskevän kuin sata salamaa! Soitin Joukolle kotiin ja sanoin että täältä tullaan kotiin sellaisen tuliaisen kanssa että oksat pois!
Seuraavan arkena se alkoi, se lupaviidakkossa tarpominen. Jouko oli ideastani yhtä innoissaan kuin minä. Joukollahan kun on tavallaan koulutuskin ja ammattikokemus kaikkeen tällaiseen. Ei tosin villieläinten hoidosta, mutta pitkä kokemus navettapuolella märehtijöiden hoidosta. Minulla ei koulutusta, mutta Norjan vuosina olin vajaat kolme vuotta maatalouslomittajana lammas-ja lypsykarjatiloilla.
Asia eteni välillä tuskaisen hitaasti-joskus oltiin sitä mieltä että unohdetaanko koko homma kun virkamiehet laittoivat eteemme toinentoistaan "kinkkisempiä" haasteita. Mutta kaikista niistä selvittiin ja kunnialla.Kiitokset mahtavien yhteistökumppaneiden-kuten Ähtärin ja ranuan eläintarhat, sekä Helsingin riista-ja kalatutkimuslaitoksen Kaarlo Nygren.
Lupa tarhaukseen saatiin ja sitten alettiin jo vastailemaan ihmisten ihmettelyihin valtavan korkeasta aidasta Heinäselän tilalla.
Käytiin välillä katsomassa "meidän tyttöjä" Ähtärissä. Vasoja jotka me ristimme Annikiksi ja Helenaksi. Sitten viimein koitti päivä jolloin saatiin ne meille. Oltiin kuin kissat pistoksissa-ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!
Ensin kuljetusvaunusta laskettiin ulos Helena. Helena tuli välittömästi haistelmaan meitä ja katseli uteliaana ympärilleen. Sitten päästettiin ulos Annikki. Annikki ampaisi kopista kuin rasvattu salama ja juoksi tarhan takanurkkaan.
Siinä saatiin jo esimakua tyttöjemme luonteista. Helenasta tuli erittäin ihmisystävällinen ja kesy, Annikki käyttäytyy ennemmin kuin hirvi-on itsenäinen ja suhtautuu vieraisiin epäilevästi. Oma porukkaa saa häntä koskea ja olla vapaasti tarhassa töissä, muut ei.
Huhtikuussa sitten porukka täydentyi uroksella. Jouko kävi Tapanin kanssa pojan hakemassa kotiin. Sepä oli mielenkiintoinen kohtaaminen.
Hirvethän elävät matriarkkaalista yhteisöä. Eli toisinsanon "akat" päättää-tasan kaikesta...(ei huono systeemi ollenkaan...)
Matti-Esko astui ulos kopistaan ja katseli uteliaana ympärilleen. matilla oli jo pienet sarventapit, niinkuin kaksi tennispalloa otsalla. Annikin kanssa vaihdettiin hajut edestä ja perästä ja sitten Annikki nousi takajaloilleen ,saksi sorkillaan ilmaa ja Matti-Esko kumartui hänen eteensä. Tilanne oli taianomainen.
Sen jälkeen Annikki on ruokailutilanteissa muutaman kerran "muistuttanut" Matti-Eskoa järjestyksestä mutta muutoin elämä lähti kitkatta eteenpäin laumana.

Aloitusjakso!

Tämähän vaikuttaa ihan mukavalta hommalta-siis tämä tälläinen että on facebookia ja blogia... Minulle ennen niin vierasta alaa-nyt tutustun tähän uuteen viestimisen muotoon varovaisin askelin.... Toivottavasti jorinoitani joku jaksaa lukea. Miksi perustin tämän blogin-johtuu siitä että minusta olisi mukava jakaa ihmisten kanssa meidän- ja varsin tärkeän matkailualueen, päivänpolttavia kuulumia. Sen nimihän on Himos.
Mehän ollaan Joukon kanssa tässä Himos-yrittäjä-yhteisössä, suhteellisen tuoreet jäsenet. Aloitettiin Marraskuussa 2006 Himos Cateringilla. Siis "keitrataan" edelleenkin, Himoksen mökkejä.
Heti seuraavana kesänä(2007) rakennettiin tuohon Päijänteen rantamaisemiin Sammalkota. 30 paikkainen tilausravintola. Edelleenkin ollaan siitä ylpeitä. On lattialämmitykset ja kaikki. Ehkä jonkun mielestä ei edes oikea kota-kun ei savu kirvele silmissä, on tasaisen lämmintä ja sisävessat käytössä. Minä olen ainakin sen verran urbaani että pääsen tunnelmaan ilmankin noita edellämanittuja elementtejä. Siinä me sitten ruokittiin isot määrät porukkaa seuraavan talven ajan kunnes alettiin saman aikaisesti kunnostamaan Heinäselän vanhaa tilaa ravintolaksi.

Siinä sitä "rojektia olikin".... Vaihdettiin vanhaan 1860 rakennettuun taloon, jopa maat talon alle. Täten tuli oikaistua perustuskivet ja tehtyä uudet routaeristeet. Siinä samallla painumat oikaistiin ja muutenkin ryhtiä nostettiin. Kun tämä oli tehty niin alkoikin varsinainen "rähinä" talon puolella.Kaikki tekniikka meni uusiksi. Tuli uusi porakaivo ja imetyskenttä, sähköt ja putket. Ilmastointikoneet ja hälyttimet.
Kuistiosahan on kokonaan uutta. Siihen teki rakennusliike rungon ja osittain sisätyötkin, loppu painettiin omalla porukalla ostaen kirvesmiespalveluita.
2008 joulukuun alussa otettiin ensimmäiset vieraat vastaan. Oltiin aika kuitteja siinä vaiheessa, mutta jostain sitä virtaa vain tuli ja asiakkaista sain innostusta lisää kun kävivät paikkaa ihastelemassa ja ajelivat mahat kylläisinä koteihinsa tai mökeillensä makoilemaan.

Hirvikartano Blogi avattu!

Tervetuloa seuraamaan kuulumisia!