Perjantai iltapäivän ajatuksia

Mukavaa ajatella että kohta taas on joulu. Tämä vuosi on mennyt taasen ihan uskomattomalla vauhdilla. Tapahtumia on ollut kuin "elokuvissa" ja välillä tuntuu ettei vauhdissä perässä pysy. Isoimpana asiana varmaankin se että Partion perhe pääsi syksyllä muuttamaan uuteen kotiin. Nyt sitten on se mistä me ollaan haaveiltu, punainen tupa ja perunamaa...

Pintoja hieman rempattiin ja muutenkin "stailattiin" enemmän oman näköiseksi tiloja.

Sanotaan että, muutto on avioeron jälkeen ihmisen elämässä isoimpia kriisejä. Kyllä näin on, mutta meidän kohdalla se oli kriisi hyvässä mielessä. Hieno homma kaikin puolin.

Eilen naurettiin Joukon kanssa noita meidän tarhan "mussukoita". Matti-Esko, jolla on nonstop nälkä, anehti taas jälleen kerran oman ruokansa pikaruokameiningillä kitaansa. Siitä sitten siirtyi tämä oikopäätä Annikin ja Lailan ruokakupille. Jouko sanoin Matille että; Matti! Mitäs sinä nyt oikein meinaat.

Uskomatonta-Masa painoi pään alas ja nolona peruutti tyttöjen ruokakupilta omalle puolelle kerppua syömään. Tuli taas jälleen kerran sellainen olo että ne ymmärtää enemmän kuin me osataan arvatakkaan.

Vauhdin hurmaa!

Nyt sitten on taas rallit ajettu. Asiakkaita olikin tänä vuonna ihan toiseen malliin kuin viime kesänä. Tulee mukava olo-siitä että meidätkin aletaan jo pikkuhiljaa tietämään...
Rallit ovat aina jonkinlainen vedenjakaja-siihen loppuu kesä. Niin se vaan on. Lomailijat palaavat työpaikoillensa ja vielä jokunen keskieurooppalainen haluaa ihmetellä hirviä ja hirsiä. Meidän perhe lataa liiterit täyteen ja keskitytään kuumeisesti pikkujoulumenuiden rustaamisen.

Todellista vauhdin hurmaa/pelkoa koen lähinnä ajan kiitämisestä.
Otetaan nyt esimerkiksi viimeiset neljä kuukautta. Näin äkkipäätä muistan ihan uskomattoman paljon merkittäviä asiota tapahtuneen.
Aloitetaan vaikka siitä että helatorstaina Masa-hirvi palasi kotiin-sinällään valtava helpotus ja iso stressitekijä vähempänä. Todeta että hirvi voi hyvin, ei ole villiintynyt ja halusi kotiin.
Seuraavana aamuna lento Lontooseen esikoisen kanssa, sekin merkittävää siinä mielessä ettei oltu siellä ennen käyty. Oli upeaa istua maisemassa joita aiemmin oli katsellut vain tv;stä-ja ennenkaikkea ihanaa olla Paavon kanssa kahdestaan monta päivää-istuskella viltin päällä Hyde Parkissa ja syödä kirsikoita.
Sieltä kotiuduttamme seuraavana aamuna syntyi Laila-vasa. Mahtava tunnelma! Meidän eka "lapsen lapsi". Annikin ja Matti-Eskon esikoinen.
Yksi merkittävä asia oli myös se että meidän kuopus sai kevätjuhlissa Hymypoika patsaan ja keskimmäinen päätti oppivelvollisuutensa.
Seuraavaksi me sitten kiidettiinkin jo Joukon kanssa "edustamaan". Oltiin Slovenian suurlähetystön vieraina heidän diplomaattipippaloissa. Tuli ylevä olo hetkeksi-oltiin kumpikin tuunattuina ja hienoina- kerrankin päällä muuta kuin hirvenhoitohaalari tai kokkitakki...
Sitten vielä samoilla tulilla käytiin Lapissa juhlimassa anopin kasikymppiset.
Merkittävien tapahtumien joukkoon lasken myös ihmeellisen ihanan jälleenkohtaamisen ystävän kanssa yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Tuntuu kuin olisi saanut kadonneen siskon elämäänsä.
Tämä kesä on tuonnut kovasti meille vieraita. Se tuntuu mukavalta kun kaverit muistavat meitä ja tulevat meidän tykö kun me ei oikein päästä enään entiseen malliin kyläilemään. Kiitos kaikille kyläilijöille ja makeille nauruille ja mietiskeleville pohdinnoille elämän tarkoituksesta. Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea tämän ylipitkän blogin loppuun.

Hyvää Äitienpäivää

Äiti-minä vastasin 4-vuotiaana, kun minulta tiedusteltiin mikä Susannasta tulee aikuisena. Olin viisipäisen katraan keskimmäinen-ainoa tyttölapsi. Rakastin hoitamista-hoidin nukkejani-tein ruokaa-pesin pyykkiä-oli superäiti neljän vanhana!
Oma äitini on ollut minulle esikuva siihen virkaan. Minulla on hyvä äiti ja olen siitä onnellinen ja kiitollinen.
Itse tulin äidiksi 21-vuotiaana. Se oli juuri sitä mitä toivoinkin. Esikoispoikani oli täydellinen vauva-kaunis, terve ja kiltti. Siihen oma äitini totesikin-teet varmaan heti toisen lapsen, koska sinulla on tuosta lapsen hoidosta niin ruusuinen kuva. Ja oikeassa oli-heti pian saimme tyttären ja taas niin suloisen ja kauniin lapsen.
Kukoistin, työnsin edelläni vaunuja ja perässä vedin pulkassa istuvaa esikoistani. Ajattelin aina että tämä on juuri sitä mitä minä olen halunnut.
Sitten kuluikin tovi ja saimme vielä suureksi iloksemme, Norjan -vuosinamme, yhden poika-lapsen. Kallella on ammatti- hän on surunpilaaja. Meidän perheen hyväntuulen tuoja!

Kun ajattelen sanaa äiti, äitiys ja äidillisyys-tajuan että sitä voi jakaa muuallekkin ja muuhunkin kuin vain omiin biologisiin lapsiin.
Esim. hirviin! Siitä hetkestä kun olen saanut kuulla uudesta tarhan jäsenestä, olen aina puhutellut itseäni äitinä. Vaikka tiedänhän minä varsin hyvin etten voi olla hirven äiti...
Mutta se tunne-kun hoivaat ja huolehdit- se on äitiyttä-pyytetöntä välittämistä.
Myös viiltävää ahdistusta ja huolta, pelkoa rakkaidensa puolesta. Toivoa sitä että kaikki sujuu hyvin ja kääntyy vielä parhainpäin onnettomuuksien kohdalla.
Tietoisuus siitä, että minä jaksan-jaksan loputtomiin omieni puolesta, tekee minusta vahvan naaraan joka puolustaa väsymättä rakkaittensa etua.
Tämä äitienpäivä viikonloppu jää minulle erityisesti mieleen. Kerron siitä heti tässä blogissani kun sen aika on.
Huomenna äitienpäivänä, olen jo aamulla anivarhain valmistelemassa kartanolla juhlalounasta. Se on taas huolella suunniteltu makukokonaisuus josta toivon iloa ja hyvää mieltä meidän vieraille.
Virallisen ensiesittelyn saa myös Jorma- uusi, melkein 11-kk;tta täyttävä uroksemme.
Annikin tiineys alkaa olla meillekin jo melkoisen varmaa. Päivän mittaan tulee vilkaistua useita kertoja Annikin suuntaan-josko vasominen olisi jo käsillä. Siispä toivotan myös oikein hyvää Äitienpäivää Annikille-pian äidiksi opettelevalle naaraallemme.
On ihanaa olla äiti.