Hirvikartano Blogi

Musta on tullut sienihullu!

2011-10-01T04:13:00.000-07:00

Alan ymmärtämään tuota meidän miesväkeä pikkuhiljaa. Mikä on se mahtava tunne kun löytää metsästä kirkkaana kirkuvan keltaisen kanttarelli"pellon" tai hokaa sammalikon seasta tajuttoman rykelmän mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Minusta tuli saalistaja-sienien saalistaja. Olen ollut sitä aina, mutta tää syksynä kun sieniä on ollut niin hurjasti tarjolla on lajiin ollut helppo hullaantua. Aina tulee kopat täyteen-tyhjiä ei reissuja ei tunneta. Parasta on kun saan mukaan jonkun ystävän tai lapset. Sasha-koira on mukana automaattisesti!
Hyvä juttu muuten se etä meidän lapset osaa kulkea metsässä. Pikku-Kallekin sujuvasti kompuroimatta kulkee metsässä-ei jää jälkeen ja tunnistaa kasveja ja eläimiä.
Eilen nähtiin kaksi nuorta naarashirveä-samanlaisia kuin meidän Laila. Uteliaana katselivat meitä ja kun tuijotuksen jälkeen sanoin terve-pötkivät kaunottaret pakoon.
Kesä olikin taas Hirvikartanolla aikamoista. Innostuttiin vaihteeksi rakentamaan. Laajennettiin meidän aitta/liiterirakennusta parkkipaikan laitaan saakka. Hyvä tuli, mutta siinähän se kesä meni.
Juuri ennen koulujen alkua ehdittiin käymään kokoperheenä Ahvenamaalla autoreissulla. Edellisestä vierailusta olikin minulla kulunut 34 vuotta.
Kesä on meille myös ankaraa kerppujen keräämisaikaa. Suurimman osan lehtikerpuista toimittaa meille rilaiset yksityiset henkilöt tai yhdistykset. meidän homma on sitten huolehtia että kerput suolaamisen jälkeen kuivuu riittävät tuulettuvassa paikassa. Ensi talveksi on hyvät varastot taas. Viime vuonna onneksi kevät tuli ajoissa ja tuoreruokinta alkoi varhain.
Kesällä kävi taas kiitettävästi vieraita. Juuri niitä ihmisiä joita valitettavasti ei tapaa välttämättä edes joka vuosi.
Ihailimme Päijänteen horosonttiin laskevaa kesäyötä ja paransimme maailmaa ja olimme sosiaalisia ihmisiä-eikä työkoneita...
Luin edellisen blogitekstini ja tuppasi hymyilyttämään jossa kehuskelin että vasa on nyt tunnistettu tytöksi. Juupa juu-se onkin poika... Liekö meidän Suvilla nyt identiteettikriisi kun aloimmekin puhutella hänä kesken kaiken Tapaniksi...
Keskikesällä meidän Paavo esikoinen sai suuria uutisia ja pääsi kiihkeästi haluamaansa koulutukseen.
Paavo muutta Paimioon marraskuussa opiskelemaan eläintarha eläinten hoitoa ja hoidon suunnittelua.
Mulla jo nyt kamala ahistus. Tulen kaipaamaan Paavoa ihan järjettömästi. Tiedetään tiedetään. Paavo on jo aikuinen ja pitää päästää mamman irti. Mutta me olemme olleet aina hyvä aisapari esim. töissä. Luotan Paten arviointikykyyn monessa asiassa ja olen hänestä tavattoman ylpeä.

Keväjuhlaa

2011-06-02T13:21:00.000-07:00

Tänä viikonloppuna alkaa kesäloma meidän lapsilla. Se tarkoittaa sitä että ravistelen puolenpäivän aikaan sänkyjen päätyjä ja toivottelen tervetulleeksi aamiaiselle...
Hirvikartanolla on tapahtunut taas paljon.
Toukokuun alussa uusi vasavauva näki päivänvalon. Virkeä vauveli karkasi äitinsä valvovan silmän alta poikien puolelle ja sieltä häntä palautettaessa Paavo havaitsi vauvelin olevan tytöntyllerö.
Annikin tyyneys tällä kertaa äitiyteen on mukavaa katsottavaa-Annikki on niin ylevä. Hoitaa ja valvoo-tietää olevansa huipulla juuri nyt!
Itse kartanolla on aloitettu kevätsiivoukset. herraisä kuinka hirsien ja vuoliaisten päälle onkaan kertynyt pölyä! Sellaista on puulämmittäminen. Mutta joka huone ollaan käyty kerta kerralta läpi ja siivottavaa jäi vielä lukiolaisellemmekin.
Tämä aika on jotenkin innostavaa!
Ensin sesongin jälkeen meillä levätään Pistän lapset aamulla kouluun ja käyn uudestaan nukkumaan-tätä noin viikko jonka jälkeeen käyn kylässä. Tapaan niitä ihmisiä joille ei yksinkertaisesti ole jäänyt talvella aikaa. Tunnustan-olen kyläluuta ja olisin sitä enemmänkin jos työni antaisi sille mahdollisuutta.
Tähän aikaan on myös mukava suunnitella asioita ensi kaudelle-miettiä virheitä joita pitää oikaista ja muistella talven kohokohtia.
Jaahas-taitaa olla paras mennä tuutilullaamaan-huomenna ankaraa leipomista jämsäläisiin lakkiaisiin!

Elukkamaista

2011-03-20T02:23:00.000-07:00

Olimme Joukon kanssa tällä viikolla Suomen eläintarhaydistyksen kokouksessa. Se on pieni ja valikoitu porukka jossa pohditaan eläintarhojen nykytilanetta, annetaan tietoa uusista pykälistä ja asetuksista sekä tarhaajat jakavat kokemuksiaan ja kuulumisiaan oppien toinen toisiltaan. Samalla se toimii myös vertaistukena.

Jostain syystä viime vuonna ovat eläintarhat joutuneet ikäväkseen raportoimaan lievät notkahdukset kävijämäärissä. Tämä ilmiö koski kaikkia pohjoismaita.

Syitä tähän pohdittiin monestakin vinkkelistä. Yksi sellainen oli viime kesän kuumuus. Se verotti kävijöitä. Yksi tarha ilmoitti havainneensa selvän pudotuksenksen uuden kauppakeskuksen avaamisen jälkeen. Hmmm-mitä tämä kertookaan nykyihmisestä. Enpä taida jatkaa ajattelua vaan yritän mennä puksuttaa eteenpäin omaa tahtiani.

Oikeesti

2011-03-20T02:14:00.000-07:00

Taas on kulunut luokattoman kauan edellisistä blogi"tuumailuista". Tähän vaaditaan aina näköjään jokin "herätys".
Tällä kertaa minut herätti asiakkaan suusta tullut kommentti.
perhe saapui pirttiin ja asettuivat taloksi, ruokalistojaan tutkailtuansa- tuumasi perheen noin 10 v. tytär vanhemmilleen että, ompa mahtava paikka-tää on OIKEESTI vanha talo.
Nimenomaan! Niin paljon me nykyään tuunataan kaikkea muistuttamaan jotain muuta mitä se oikeasti on. Niinhän minä itsekin teen... tuunaan esim. naamani etten näyttäisi niiiin nelikymppiseltä tai ajoittain niiiiiiin väsyneeltä. Tai kun vieraat ilmoittavat olevansa kohta oven takana tuunaan suorastaan hurrikaanin lailla kotimme näyttämään seesteisyyden tyyssijältä...(paras ettei avaa kuitenkaan kaapinovia...)
Mutta palatakseni tuon pikkutytön lausahdukseen. Olin niin ylpeä taas jälleen kerran pirtistämme ja siitä kaikesta mitä ollaan säilytetty ja palautettu. Sen huomaa jokainen- talo ja miljöö on OIKEESTI vanha ja ehdottoman aito. Se luo tässä muuttuvassa maailmassa pysyvyyden tuntua ja asettaa vähemmän vaatimuksia vierailijalleen.

Perjantai iltapäivän ajatuksia

2010-12-10T06:11:00.000-08:00

Mukavaa ajatella että kohta taas on joulu. Tämä vuosi on mennyt taasen ihan uskomattomalla vauhdilla. Tapahtumia on ollut kuin "elokuvissa" ja välillä tuntuu ettei vauhdissä perässä pysy. Isoimpana asiana varmaankin se että Partion perhe pääsi syksyllä muuttamaan uuteen kotiin. Nyt sitten on se mistä me ollaan haaveiltu, punainen tupa ja perunamaa...

Pintoja hieman rempattiin ja muutenkin "stailattiin" enemmän oman näköiseksi tiloja.

Sanotaan että, muutto on avioeron jälkeen ihmisen elämässä isoimpia kriisejä. Kyllä näin on, mutta meidän kohdalla se oli kriisi hyvässä mielessä. Hieno homma kaikin puolin.

Eilen naurettiin Joukon kanssa noita meidän tarhan "mussukoita". Matti-Esko, jolla on nonstop nälkä, anehti taas jälleen kerran oman ruokansa pikaruokameiningillä kitaansa. Siitä sitten siirtyi tämä oikopäätä Annikin ja Lailan ruokakupille. Jouko sanoin Matille että; Matti! Mitäs sinä nyt oikein meinaat.

Uskomatonta-Masa painoi pään alas ja nolona peruutti tyttöjen ruokakupilta omalle puolelle kerppua syömään. Tuli taas jälleen kerran sellainen olo että ne ymmärtää enemmän kuin me osataan arvatakkaan.

Vauhdin hurmaa!

2010-08-01T06:55:00.000-07:00

Nyt sitten on taas rallit ajettu. Asiakkaita olikin tänä vuonna ihan toiseen malliin kuin viime kesänä. Tulee mukava olo-siitä että meidätkin aletaan jo pikkuhiljaa tietämään...
Rallit ovat aina jonkinlainen vedenjakaja-siihen loppuu kesä. Niin se vaan on. Lomailijat palaavat työpaikoillensa ja vielä jokunen keskieurooppalainen haluaa ihmetellä hirviä ja hirsiä. Meidän perhe lataa liiterit täyteen ja keskitytään kuumeisesti pikkujoulumenuiden rustaamisen.

Todellista vauhdin hurmaa/pelkoa koen lähinnä ajan kiitämisestä.
Otetaan nyt esimerkiksi viimeiset neljä kuukautta. Näin äkkipäätä muistan ihan uskomattoman paljon merkittäviä asiota tapahtuneen.
Aloitetaan vaikka siitä että helatorstaina Masa-hirvi palasi kotiin-sinällään valtava helpotus ja iso stressitekijä vähempänä. Todeta että hirvi voi hyvin, ei ole villiintynyt ja halusi kotiin.
Seuraavana aamuna lento Lontooseen esikoisen kanssa, sekin merkittävää siinä mielessä ettei oltu siellä ennen käyty. Oli upeaa istua maisemassa joita aiemmin oli katsellut vain tv;stä-ja ennenkaikkea ihanaa olla Paavon kanssa kahdestaan monta päivää-istuskella viltin päällä Hyde Parkissa ja syödä kirsikoita.
Sieltä kotiuduttamme seuraavana aamuna syntyi Laila-vasa. Mahtava tunnelma! Meidän eka "lapsen lapsi". Annikin ja Matti-Eskon esikoinen.
Yksi merkittävä asia oli myös se että meidän kuopus sai kevätjuhlissa Hymypoika patsaan ja keskimmäinen päätti oppivelvollisuutensa.
Seuraavaksi me sitten kiidettiinkin jo Joukon kanssa "edustamaan". Oltiin Slovenian suurlähetystön vieraina heidän diplomaattipippaloissa. Tuli ylevä olo hetkeksi-oltiin kumpikin tuunattuina ja hienoina- kerrankin päällä muuta kuin hirvenhoitohaalari tai kokkitakki...
Sitten vielä samoilla tulilla käytiin Lapissa juhlimassa anopin kasikymppiset.
Merkittävien tapahtumien joukkoon lasken myös ihmeellisen ihanan jälleenkohtaamisen ystävän kanssa yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Tuntuu kuin olisi saanut kadonneen siskon elämäänsä.
Tämä kesä on tuonnut kovasti meille vieraita. Se tuntuu mukavalta kun kaverit muistavat meitä ja tulevat meidän tykö kun me ei oikein päästä enään entiseen malliin kyläilemään. Kiitos kaikille kyläilijöille ja makeille nauruille ja mietiskeleville pohdinnoille elämän tarkoituksesta. Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea tämän ylipitkän blogin loppuun.

Hyvää Äitienpäivää

2010-05-08T12:50:00.000-07:00

Äiti-minä vastasin 4-vuotiaana, kun minulta tiedusteltiin mikä Susannasta tulee aikuisena. Olin viisipäisen katraan keskimmäinen-ainoa tyttölapsi. Rakastin hoitamista-hoidin nukkejani-tein ruokaa-pesin pyykkiä-oli superäiti neljän vanhana!
Oma äitini on ollut minulle esikuva siihen virkaan. Minulla on hyvä äiti ja olen siitä onnellinen ja kiitollinen.
Itse tulin äidiksi 21-vuotiaana. Se oli juuri sitä mitä toivoinkin. Esikoispoikani oli täydellinen vauva-kaunis, terve ja kiltti. Siihen oma äitini totesikin-teet varmaan heti toisen lapsen, koska sinulla on tuosta lapsen hoidosta niin ruusuinen kuva. Ja oikeassa oli-heti pian saimme tyttären ja taas niin suloisen ja kauniin lapsen.
Kukoistin, työnsin edelläni vaunuja ja perässä vedin pulkassa istuvaa esikoistani. Ajattelin aina että tämä on juuri sitä mitä minä olen halunnut.
Sitten kuluikin tovi ja saimme vielä suureksi iloksemme, Norjan -vuosinamme, yhden poika-lapsen. Kallella on ammatti- hän on surunpilaaja. Meidän perheen hyväntuulen tuoja!

Kun ajattelen sanaa äiti, äitiys ja äidillisyys-tajuan että sitä voi jakaa muuallekkin ja muuhunkin kuin vain omiin biologisiin lapsiin.
Esim. hirviin! Siitä hetkestä kun olen saanut kuulla uudesta tarhan jäsenestä, olen aina puhutellut itseäni äitinä. Vaikka tiedänhän minä varsin hyvin etten voi olla hirven äiti...
Mutta se tunne-kun hoivaat ja huolehdit- se on äitiyttä-pyytetöntä välittämistä.
Myös viiltävää ahdistusta ja huolta, pelkoa rakkaidensa puolesta. Toivoa sitä että kaikki sujuu hyvin ja kääntyy vielä parhainpäin onnettomuuksien kohdalla.
Tietoisuus siitä, että minä jaksan-jaksan loputtomiin omieni puolesta, tekee minusta vahvan naaraan joka puolustaa väsymättä rakkaittensa etua.
Tämä äitienpäivä viikonloppu jää minulle erityisesti mieleen. Kerron siitä heti tässä blogissani kun sen aika on.
Huomenna äitienpäivänä, olen jo aamulla anivarhain valmistelemassa kartanolla juhlalounasta. Se on taas huolella suunniteltu makukokonaisuus josta toivon iloa ja hyvää mieltä meidän vieraille.
Virallisen ensiesittelyn saa myös Jorma- uusi, melkein 11-kk;tta täyttävä uroksemme.
Annikin tiineys alkaa olla meillekin jo melkoisen varmaa. Päivän mittaan tulee vilkaistua useita kertoja Annikin suuntaan-josko vasominen olisi jo käsillä. Siispä toivotan myös oikein hyvää Äitienpäivää Annikille-pian äidiksi opettelevalle naaraallemme.
On ihanaa olla äiti.

Joulun taikaa

2009-12-23T12:30:00.000-08:00

Vielä huomenna Himoksen jouluvieraille mökkiruokatoimitukset ja sitten alkaa meidän oma joulunvietto.
Käydään Miekkainpetäjän hautausmaalla ja hiljennytään. Sen jälkeen superkosteisiin löylyihin ja kesämuistoina vihdotaan toisemme Onnin tekemillä vastoilla. Matti-Esko ja Annikki olisivat varmaan ne mielihyvin popsineet suihinsa...
Olen tänään jo tehnyt meille juhlakattauksen pirttiin. Ne ihanat Aarikan hirviservettirenkaat ja tärkätyt kangasservetit joiden kulmaan kirjottu P(=Partio).
Mutta mitä syödäänkään ravintoloitsijan perheessä aattoiltana! Voitte vain kuvitella kun viimeiset kaksi kuukautta olemme valmistaneet pikkujouluja alkaa olemaan kyllästysmisaste aika korkealla nimenomaan perinteiseen jouluruokaan. Viime vuonna meillä oli Tex Mexiä... Tänä vuonna jotain sellaista taas, mutta sen verran jouluruokaperinnettä että kokeilemme bataattilaatikkoa kalkkunan kaverina. Sille ehdoton kastike on aina Cumberland. Cumberlandin kastike oli aikoinaan ravintolakoulussa minun näyttökokeessa-en unohda sen reseptiä koskaan... Kalaihmisinä kaikki kylmät kalat ovat suurta herkkuamme sekä mädit ja saaristolaisleipä-nam. Aion uutuutena friteerata meille Thaimaalaisella reseptillä jättikatkaravun pyrstöjä.
Sen jälkeen kun pukki on vieraillut vetäydymme me aikuiset tutkimaan lasten lahjoja ja tarottimelta löytyy joka vuosi liian monipuolinen juustotarjotin....
Niin -meidän joulumme- tänä vuonna se on suurinpiirtein samantuntuinen kuin viime vuonna. Viime vuonna juuri joulun alla saapuivat ensimmäiset hirvet tarhaamme. Jouko ja Paavo kävivät maanataina hakemassa Ähtäristä uuden hirven. Ihana tyttö-tosin aika tuhti sellainen... Painaa 30 kg enenmmän kuin muu porukkamme tuon ikäisenä-taitaa olla sellainen "mallia maatalonemäntä..."
Joulunaika meneekin meillä tutustuessa uuteen perheenjäseneen-nimikin taitaa olla jo päätetty. Pysytään iskelmätähti linjassa-tämä olkoon Eini.
Tänä vuonna osaamme ottaa kuitenkin kaiken jotenkin rennommin. On jo vuoden kokemus uudesta ravintolasta-väkeä palkattu joukkoon lisää ja hirvistäkin jo kokemusta.
Nyt on aikaa tavata rakkaita ja ystäviä. Ulkoilla ja käydä vaikka Himoksen rinteillä.
Ravintola avaa taas ovensa 30.12. ja saamme varmaankin taas paljon venäläisiä vieraita.
Toivotan blogin lukijoille rauhallista Joulun aikaa ja avoimuutta kohdata Uuden vuoden tuomat haasteet.
Käyn vielä asettamassa seinälle ne lasten tekemät joulukoristeet ja piirustukset-joita ilman vaan joulu ei tunnu millään tulevan.
Sain 17 vuotta sitten jouluna ensimmäisen lapseni Paavon kotiin pääsin vauvan kanssa omana syntymäpäivänäni-ehkä juuri tästä syystä meissä Paavon kanssa on extra-annos Jouluntaikaa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

2009-12-06T10:38:00.000-08:00

Juuri tänään koen suurta iloa siitä-siitä että me olemme vapaita päättämään omista asioistamme. Meillä vapaus omiin mielipiteisiin, vapaus tulla ja mennä, mahdollisuus opiskella, mahdollisuus terveydenhoitoon, mahdollisuus hyvin moneen asiaan joista monet muut kansat eivät edes osaa haaveilla.
Minun ikäisille itsenäisyys on itsestäänselvyys. Herkästi sorrumme turhan valitukseen, itseni mukaan lukien.
Säpsähdän pyyhkiessäni pölyjä Itsenäisyysjulistuksen kehyksistä. Se on kunniapaikalla Hirvikartanon pirtissä ja muistuttaa minua taas siitä miten kova hinta tällä minun vapaudellani on aikanaan ollut.

Talvi tekee tuloaan

2009-10-19T11:29:00.000-07:00

Viime viikko oli koululaisilla syyslomaa. Siis saimme kaikki "Partiolaiset" mukaan talkoilemaan halkoja. Pirtin uuni tuntuu olevan pakkasella armoton kita.
Vanhin poikamme osoitti varsin miehekästä otetta halkoprojetiimme. Nelisenkymmentä mottia tuli pinoihin valmista jälkeä. Sunnuntai-iltana pressutimme pinoja Joukon kanssa, lopuksi vielä haravoimme kaikki puusavotasta tulleet risut ja roskat nuotioon. Annikki ja Matti-Eskokin tulivat seuraksemme tulta tuijottelemaan. Siinä hetkessä oli sitä arjen onnea. Onnen tunnetta siitä että jopa takapihalle voisi tuoda nyt turistiryhmän, ilman selittelyjä että on tässä nyt ollut kiirettä....
Onnen tunnetta siitä, että tämän siisteyden sekä "lämpöenergia- lähde pinojen" aikaan sai tiimi-Partion perheen tiimi.
Siihen osallistui koko perhe-tavalla tai toisella. Se sai aikaan tunteen tästä jatkumosta. Katselin Joukoa sivusta kuinka hän asetteli pinojenaluspuut paikoileen. Neuvoi nuorimmaista kuinka tuohi lähtee helpoiten irti.
Palasin ajassa kolmekymmentä vuotta taaksepäin- näin juuri minunkin isäni neuvoi minua ja veljiäni. Pirtissä ja kamareissa lämmintä riitti.
Melkein kuin yhdestä suusta tuumasimme Joukon kanssa että, nyt saa talvi meidän puolesta tulla. Aamulla maata peitti valkea vaippa.

Rakkautta ilmassa

2009-09-14T02:57:00.000-07:00

Nyt se on alkanut! Se kun kaksi "teiniä" herää hormoniensa hyrräämiseen ja alkavat toimimaan luontonsa mukaisesti.
Annikki on jo reilun viikon ajan lähettänyt Masalle "tekstareilta", pissaamalla Masan turvan edessä. Masa nuuskii ja maiskuttelee viestiä innokkaasti. Äklön näköistä puuhaa...
Annikki on kuin Sheban kuningatar-ylvään tietoinen omasta viehkeydestään ja tarpeellisuudesta hirvien elon ketjussa.
Matti-Esko otti aamulla katajanoksan hampaisiinsa ja puski ensimmäisillä sarvilla kuusia. Vilkaisten välillä että huomaako Ansku nyt varmasti miten voimakas ja pystyvä olen. Ja huomaahan se Annikki-ihaillen katsoo ylkäänsä ja antaa vielä odotuttaa hetkisen ennen kuin vetäytyivät kahdestaan kuusten suojaan.

Vielä on kesää jäljellä...

2009-09-08T11:15:00.000-07:00

... mutta aika vähän. Jouko kävi taas tänään hakemassa uuden pajukuorman-eiliset olivat jo aivan kellastuneita.
Kyllä pajut maistuivat entiseen malliin, mutta lehti on jo selvästi karkeampaa-jotenkin puumaisempaa-ravinteetkin varmaankin jo pienempänä. Olemme lisänneet väkirehun määrää hieman.
Matti-Esko "keloo" sarviaan. Oli se hurjan näköinen poika viime viikolla kun se sarvien hankaus alkoi. Matti kolisteli kutisevia sarviaan tasan kaikkialle-mieluisin paikka oli ruokintakatoksen parrut.
Hankauksen seurauksena Matti -Eskon sarvista roikkui verisiä nahanriekaleita. Niistä herkempi matkailija olisi saattanut kauhistua.
Niimpä sitten Jouko avitti Masaa, tyttäremme avustamana ja leikkasivat riekaleet pois. Kutinakin näyttää jo hellittävän.
Matti-Esko on selvästi ylpeä sarvistaan. Ovathan ne ehdoton miehuuden mittari. Ja kun on vielä kyseessä ensimmäiset sarvet -saa asia sitäkin suuremmat mittasuhteet. Voisin verrata tilanetta murrosikäisen nuorukaisen ensimmäisiin parranhaiveniin.
Myös Annikki osoittaa aikuistumisen piirteitä. Aina niin hiljainen tytteli, onkin puhjennut "puhumaan". Matalia ynähdyksiä ja pärskähtelyjä tämän tästä.
Tilanne vaikuttaa näin ihmisen näkökulmasta siltä että tässäkin asiassa on "tytöt" edellä.
Annikki yrittää selvästi kutsua Masaa lemmenleikkeihin-kun samanikäinen poika ei tunnu ymmärtävän oikein mistä nyt on kysymys...
Saa nähdä missä vaiheessa se luonto ajaa tikanpojan puuhun...

Hirviä ikävä!

2009-08-18T22:55:00.000-07:00

Ennenkuin muutimme takaisin kotipaikkakuntaani Jämsään, asuimme 6 vuotta Kemissä. Kemistä oli huonommat ennekkokäsitykset miksi ne sitten osoittautuivat.
Viihdyin erinomaisesti siellä. Minulla oli mukava työ, kaunis koti mukavien naapureiden ympäröimänä ja olin jo Norjan vuosinamme oppinut nauttimaan siitä meren rannalla asumisen karuudesta ja voimasta. Kutsu kuitenkin kävi Jämsään ja Himokselle ja teimme perheenä taas yhden ison "hypyn" uusiin kuviohin.
Muutosta on nyt reilu kolme vuotta. Siitä asti ollaan luotu yritystämme ja elomme ollut varsin hektistä. Aikaa Kemin visiteeille ollut varsin huonosti.
Nyt pääsin kuitenkin pariksi päiväksi tänne Perämeren rannalle. Tänään kotiin takaisin.
Eilen kävin neuvotteluja riistantoimittajien kanssa ensi kauden tuotteista-samoin käytin aikaa uusien matkamuistotuotteiden hankintaan. Illat kyläilyä ja kavereiden kovasti kaurapuuroa syöneiden lasten hujahtamista ihmetellessä.
Nyt kun odotan kyytiä rautatieasemalle ja katselen ulos ikkunasta, tunnen haikeutta. Haikeutta siitä ajasta kun asuimme täällä ja lapset oli ihan pieniä-haikeutta kun kävimme tuossa laavulla aina sunnuntaisin paistamassa makkaraa, haikeutta siitä kun Joukon kanssa sydäntalvet pilkittiin meren jäällä ja vedeltiin uskomattoman kokoisia mateen möhkäleitä jäälle ja ennenkaikkea haikeutta näihin tänne jääneisiin rakkaisiin ystäviin joita enään tavataan liian harvoin.
Samalla tajuan että mulla on hirveä ikävä-ja niinkuin täällä sanotaan"hirviä ikävä". Kiire on jo kotiin-omiin ympyröihin. Kiire ottamaan nuorimmainen vastaan koulusta, kiire poimimaan sieniä hirville, kiire juomaan iso kuppi kahvi pirtissä ja ottaa pitkät henkoset sisään juurieni "spirittiä", vanhan hirsitalon ilmaa.
Kummallista tämä elämä-joskus toivon että en olisi asunut koskaan pois Jämsästä, ihan vain siksi ettei tarvitsisi ikävöidä ja kaivata niin paljon. Samalla tajuan että jos en olisi ollut muualla niin pitkään -en ehkä osaisi arvostaa kotiseutuani ja sitä kaikkea arvokasta missä sain lapsuuteni ja nuoruuteni varttua.
Tällaista syväpohdintaa tällä kertaa...

Hirvitarha

2009-08-12T04:17:00.000-07:00

Minulle kohdistettu peruskysymys on että, mistä ihmeestä te saitte idean perustaa Hirvitarhan. Siinähän kävi niin että kun Heinäselän rakennustyöt oli jo aloitettu ravintolaksi-niin meidät Himos-yrittäjät pakattiin linja-autoon ja "kyörättiin" länteen. Ruotsinmaalle, Åren-laskettelukeskukseen tutustumaan.
Bussikuski huitoi pimeään umpimehtään ja kuulutti mikkiin että, tuolla se on jännä paikka. Siellä on tarhassa kesyjä hirviä joita voi käydä silittelemässä ja joskus emäntä jopa lypsää niitä.
Nauratti koko ajatus. Että HIRVIÄ. Omat kokemukset hirvistä olivat aina olleet sellaisia ettei ollut oikein mitään muuta positiivista sanottavaa, kuin että, hyvää on lautasella....
Keräiin hotellin aulasta esitteitä-oltiinhan tultu kunnolla "pensmarkkaamaan" varsin mallikelpoista vapaa-ajan keskusta. Ja taas tuli se hirvitarha vastaan. Aloin ahmia kaikkea tietoa ko. yrityksestä. Se tuntui iskevän kuin sata salamaa! Soitin Joukolle kotiin ja sanoin että täältä tullaan kotiin sellaisen tuliaisen kanssa että oksat pois!
Seuraavan arkena se alkoi, se lupaviidakkossa tarpominen. Jouko oli ideastani yhtä innoissaan kuin minä. Joukollahan kun on tavallaan koulutuskin ja ammattikokemus kaikkeen tällaiseen. Ei tosin villieläinten hoidosta, mutta pitkä kokemus navettapuolella märehtijöiden hoidosta. Minulla ei koulutusta, mutta Norjan vuosina olin vajaat kolme vuotta maatalouslomittajana lammas-ja lypsykarjatiloilla.
Asia eteni välillä tuskaisen hitaasti-joskus oltiin sitä mieltä että unohdetaanko koko homma kun virkamiehet laittoivat eteemme toinentoistaan "kinkkisempiä" haasteita. Mutta kaikista niistä selvittiin ja kunnialla.Kiitokset mahtavien yhteistökumppaneiden-kuten Ähtärin ja ranuan eläintarhat, sekä Helsingin riista-ja kalatutkimuslaitoksen Kaarlo Nygren.
Lupa tarhaukseen saatiin ja sitten alettiin jo vastailemaan ihmisten ihmettelyihin valtavan korkeasta aidasta Heinäselän tilalla.
Käytiin välillä katsomassa "meidän tyttöjä" Ähtärissä. Vasoja jotka me ristimme Annikiksi ja Helenaksi. Sitten viimein koitti päivä jolloin saatiin ne meille. Oltiin kuin kissat pistoksissa-ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!
Ensin kuljetusvaunusta laskettiin ulos Helena. Helena tuli välittömästi haistelmaan meitä ja katseli uteliaana ympärilleen. Sitten päästettiin ulos Annikki. Annikki ampaisi kopista kuin rasvattu salama ja juoksi tarhan takanurkkaan.
Siinä saatiin jo esimakua tyttöjemme luonteista. Helenasta tuli erittäin ihmisystävällinen ja kesy, Annikki käyttäytyy ennemmin kuin hirvi-on itsenäinen ja suhtautuu vieraisiin epäilevästi. Oma porukkaa saa häntä koskea ja olla vapaasti tarhassa töissä, muut ei.
Huhtikuussa sitten porukka täydentyi uroksella. Jouko kävi Tapanin kanssa pojan hakemassa kotiin. Sepä oli mielenkiintoinen kohtaaminen.
Hirvethän elävät matriarkkaalista yhteisöä. Eli toisinsanon "akat" päättää-tasan kaikesta...(ei huono systeemi ollenkaan...)
Matti-Esko astui ulos kopistaan ja katseli uteliaana ympärilleen. matilla oli jo pienet sarventapit, niinkuin kaksi tennispalloa otsalla. Annikin kanssa vaihdettiin hajut edestä ja perästä ja sitten Annikki nousi takajaloilleen ,saksi sorkillaan ilmaa ja Matti-Esko kumartui hänen eteensä. Tilanne oli taianomainen.
Sen jälkeen Annikki on ruokailutilanteissa muutaman kerran "muistuttanut" Matti-Eskoa järjestyksestä mutta muutoin elämä lähti kitkatta eteenpäin laumana.

Aloitusjakso!

2009-08-12T03:59:00.000-07:00

Tämähän vaikuttaa ihan mukavalta hommalta-siis tämä tälläinen että on facebookia ja blogia... Minulle ennen niin vierasta alaa-nyt tutustun tähän uuteen viestimisen muotoon varovaisin askelin.... Toivottavasti jorinoitani joku jaksaa lukea. Miksi perustin tämän blogin-johtuu siitä että minusta olisi mukava jakaa ihmisten kanssa meidän- ja varsin tärkeän matkailualueen, päivänpolttavia kuulumia. Sen nimihän on Himos.
Mehän ollaan Joukon kanssa tässä Himos-yrittäjä-yhteisössä, suhteellisen tuoreet jäsenet. Aloitettiin Marraskuussa 2006 Himos Cateringilla. Siis "keitrataan" edelleenkin, Himoksen mökkejä.
Heti seuraavana kesänä(2007) rakennettiin tuohon Päijänteen rantamaisemiin Sammalkota. 30 paikkainen tilausravintola. Edelleenkin ollaan siitä ylpeitä. On lattialämmitykset ja kaikki. Ehkä jonkun mielestä ei edes oikea kota-kun ei savu kirvele silmissä, on tasaisen lämmintä ja sisävessat käytössä. Minä olen ainakin sen verran urbaani että pääsen tunnelmaan ilmankin noita edellämanittuja elementtejä. Siinä me sitten ruokittiin isot määrät porukkaa seuraavan talven ajan kunnes alettiin saman aikaisesti kunnostamaan Heinäselän vanhaa tilaa ravintolaksi.

Siinä sitä "rojektia olikin".... Vaihdettiin vanhaan 1860 rakennettuun taloon, jopa maat talon alle. Täten tuli oikaistua perustuskivet ja tehtyä uudet routaeristeet. Siinä samallla painumat oikaistiin ja muutenkin ryhtiä nostettiin. Kun tämä oli tehty niin alkoikin varsinainen "rähinä" talon puolella.Kaikki tekniikka meni uusiksi. Tuli uusi porakaivo ja imetyskenttä, sähköt ja putket. Ilmastointikoneet ja hälyttimet.
Kuistiosahan on kokonaan uutta. Siihen teki rakennusliike rungon ja osittain sisätyötkin, loppu painettiin omalla porukalla ostaen kirvesmiespalveluita.
2008 joulukuun alussa otettiin ensimmäiset vieraat vastaan. Oltiin aika kuitteja siinä vaiheessa, mutta jostain sitä virtaa vain tuli ja asiakkaista sain innostusta lisää kun kävivät paikkaa ihastelemassa ja ajelivat mahat kylläisinä koteihinsa tai mökeillensä makoilemaan.

Hirvikartano Blogi avattu!

2009-08-12T03:24:00.001-07:00

Tervetuloa seuraamaan kuulumisia!